Julkiselle rannalle ilmestyneet metalliset esineet ovat herättäneet hämmennystä. Mysteeriesineitä ilmestyi Australian Queenslandissa sijaitsevalla Forrest Beachille kuin tyhjästä, uutisoi The Guardian.
Forrest Beachin ranta-alueelta löydettiin viikonlopun aikana heinäkuun alussa yhteensä kuusi pallon muotoista esinettä. Löydös herätti huolta, sillä esineiden epäiltiin sisältävän vaarallisia kemikaaleja.
Avaruusboltseja
Poliisi ja palokunta hälytettiin tutkimaan esineitä. Pallojen ympärille määrättiin 50 metrin laajuinen suojavyöhyke.
Asiantuntijoiden mukaan kyse on todennäköisesti englanniksi space balls -termillä tunnetuista esineistä, eli vapaasti suomennettuna ”avaruusboltseista”. Kyse on rakettien laukaisun yhteydessä maahan toisinaan putoavista paineastioista.
– Olemme paikantaneet esineiden todennäköisen alkuperän. Esineiden sijainti ja ominaisuudet viittaavat äskettäin ilmakehään kiertoradalta palanneeseen vieraan valtion rakettiin, Australian avaruushallinto ASA kertoo tiedotteessa.
Flindersin yliopiston apulaisprofessori, avaruusarkeologi Alice Gormanin mukaan avaruusromua säännellään YK:n vuonna 1967 tehdyllä sopimuksella, jossa Australia on mukana.
Laukaisumateriaalin omistusoikeus pysyy laukaisuvaltiolla.
– Kyseessä on laajalti suomennettu avaruussopimus, jonka mukaan laukaisumateriaalin omistusoikeus pysyy laukaisuvaltiolla. Tämä tarkoittaa sitä, että nämä kyseiset paineastiat ovat raketin laukaisseen valtion omaisuutta, Gorman kertoi The Guardianille.
Australian länsirannikolle huuhtoutui vuonna 2023 avaruusromua, joka oli peräisin intialaisesta raketista. Intian hallitus ei vaatinut esineitä takaisin.
Gormanin mukaan paineastioita käytetään polttoaineen säilömiseen ennen sen kulkeutumista rakettimoottoriin. Titaaniseoksesta valmistetut esineet on suunniteltu kestämään äärimmäistä kuumuutta.
Viranomaiset totesivat rannalta löytyneet esineet vaarattomiksi. Australian avaruushallinto kuitenkin varoittaa koskemasta maastosta jatkossakin mahdollisesti löytyvään avaruusromuun ennen kuin viranomaiset ovat vahvistaneet, ettei vaaraa ole.
Lähde: The Guardian
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Australia, avaruus, uimaranta tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.