Virkamiehen epäillään ottaneen lahjuksia Lounais-Suomessa

Uutiset Toimittaja:

Varsinais-Suomessa on tutkittu epäiltyjä virka- ja lahjusrikoksia, joiden tapahtuma-aika ulottuu useiden vuosien ajalle. Asiasta kertoo Lounais-Suomen poliisilaitos.

Lounais-Suomen poliisin talousrikosyksikkö on saamassa valmiiksi esitutkinnan yhdyskuntaliikenteen suunnittelu- ja rakentamisasiaan liittyen.

Rikosepäily kilpailutuksiin liittyen

Silloisessa ELY-keskuksessa kilpailutuksia hoitaneen virkamiehen epäillään ottaneen lahjuksia yhdeltä toimijalta ja suosineen tätä kilpailutuksissa tavalla, joka ei kuulu virkatoimintaan.

Asiasta teki rikosilmoituksen kilpailutuksiin osallistunut yhtiö joulukuussa 2025. Kyseinen yhtiö on asianomistaja esitutkinnassa.

Poliisin mukaan epäiltyjen rikosten tapahtuma-aika ulottuu vuodesta 2022 aina vuoteen 2026 saakka. Virkamiehen epäillään saaneen yli 20 000 euron suuruisen hyödyn yhtiöltä, jota hänen epäillään suosineen.

Virkamiestä epäillään tapauksessa törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeästä lahjusten ottamisesta. Lisäksi kahta sen yhtiön edustajaa, joiden epäillään lahjoneen virkamiestä, epäillään törkeästä lahjuksen antamisesta.

Epäilty virkamies on pidätetty virantoimituksesta.

Rikosepäilystä kertoi myös Lounais-Suomen elinvoimakeskus omassa tiedotteessaan. Epäillyn virkamiehen kerrotaan hoitaneen liikenneosaston hankintatehtäviä ja kilpailutuksia Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa ja Lounais-Suomen elinvoimakeskuksessa.

Lounais-Suomen elinvoimakeskuksen mukaan epäilty virkamies on pidätetty virantoimituksesta 25. toukokuuta 2026 alkaen. Asia siirtyy poliisin mukaan syyteharkintaan tulevan syksyn aikana. Poliisi tai Lounais-Suomen elinvoimakeskus eivät tiedota asiasta enempää.

ELY-keskukset eli elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset lakkautettiin vuoden 2025 lopussa osana aluehallinnon uudistusta. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tilalla on 1. tammikuuta alkaen toiminut Lounais-Suomen elinvoimakeskus.

Elinvoimakeskukset huolehtivat Suomessa muun muassa elinkeinoihin, maatalouteen ja maaseudun kehittämiseen, liikenteeseen, luonnon ja vesien tilaan sekä kalatalouteen liittyviä tehtäviä. Elinvoimakeskusten liikenneosaston tehtäviin kuuluvat esimerkiksi teiden kunnossapito, tiehankkeet ja liikenneturvallisuus.

Lähteet: Poliisi, Lounais-Suomen elinvoimakeskus

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.