Ukkonen jyrisi torstaina eri puolilla Suomea – ukkosta odotettavissa myös perjantaina

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Vaikka kesäkuukaudet ovat yleisintä aikaa ukkoselle, ovat ukkoset mahdollisia myös syyskaudella. Torstaina 3. syyskuuta ukkonen jyrisi eri puolilla Suomea, kertoo Foreca.

Ukkoskuuroja muodostui pitkin Suomea torstaina iltapäivän aikana. Kello 18 mennessä Suomessa oli iskenyt jo noin kaksisataa salamaa.

Aktiivisia ukkossoluja oli liikkeellä useampikin kappale maan keskiosassa ja keskivaiheilla vielä torstain alkuillan aikana. Salamoita havaittiin muun muassa Jyväskylän, Kokkolan ja Oulun Seuduilla.

Torstain ukkosista suurin osa heikkeni iltaan mennessä. Forecan mukaan uusia ukkosia ennustetaan kuitenkin jo perjantaille iltapäivälle.

Perjantaina ukkosia on todennäköisimmin odotettavissa maan keskiosasta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella iltapäiväkuurojen yhteydessä. Paikalliset ukkoset ovat mahdollisia vielä lauantainakin

Lauantain mahdollisten ukkosten salamamäärät jäävät kuitenkin ennusteen mukaan huomattavasti pienemmäksi kuin torstaina ja perjantaina. Tämä johtuu pohjoisen puolelle kääntyvästä viileästä ilmavirtauksesta.

Forecan aiemman ennusteen mukaan perjantaina ja lauantaina luvassa on sadekuuroja eri puolilla maata. Pohjoisessa voi esiintyä paikoin myös jatkuvampaa sadetta.

Suomen ukkoskausi kestää tyypillisesti toukokuusta syyskuuhun. Ilmatieteen laitoksen mukaan ukkosta esiintyy kauden aikana Suomessa noin 100 päivänä jossain päin maata.

Ukkosten ja salamoiden määrä vaihtelee vuosittain. Vuosina 2002-2025 keskimääräinen maasalamamäärä oli noin 83 000.

Vuodesta 1960 lähtien ennätysvuosia ovat olleet 1972 ja 1988. Kyseisinä vuosina Suomessa havaittiin lähemmäs 300 000 maasalamaa.

Ukkosta havaitaan toisinaan myös talviaikaan, mutta talvisalamat ovat tyypillisesti heikompia kuin vilkkaimmalla ukkoskaudella. Talvisalamoita esiintyy tyypillisesti sakeassa lumipyry- tai räntäsateessa lämpötilan ollessa lähellä nollaa.

Lähteet: Foreca, Ilmatieteen laitos

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.