Valtakunnallisessa sinileväseurannassa on ilmennyt jotain poikkeuksellista. Kuluvan vuoden sinilevähuippu näyttää osuneen syyskuulle, kertoo Lupa- ja valvontavirasto.
Viime viikot ovat olleet sään puolesta paikoin sateisia ja tuulisia, mutta samaan aikaan melko lämpimiä. Järvien pintavedet ovat olleet 31. elokuuta alkavalla viikolla pääosin tavallista lämpimämpiä.
Sinilevähuippu osui odottamattomaan ajankohtaan
Sisävesien sinilevätilanne on ollut huhtikuun alussa jopa harvinaisen runsas. Sinilevää havaittiin enemmän kuin kertaakaan kesän 2026 aikana.
Sinileväseurannan sisävesien havaintopaikoilla tehtiin kuluvalla viikolla 184 havaintoa, joista 55 oli sinilevähavaintoja. Sinilevähavaintojen määrä kasvoi selvästi edellisviikosta.
Sisävesien sinilevähuipun ajoittuminen syyskuulle on ollut seurannan historian aikana harvinaista. Vastaavaa on tapahtunut vain vuosina 2025, 2013 ja 2010.
Erittäin runsaasti sinilevää havaittiin Savijärvellä Sipoossa sekä Onkivedellä Lapinlahdella. Runsaasti sinilevää havaittiin 18 havaintopaikalla ja hieman sinilevää 35 havaintopaikalla.
Rannikkoalueilla havaintoja tehtiin yhteensä 38.
Rannikkoalueilla havaintoja tehtiin yhteensä 38, jossa kymmenessä havaittiin sinilevää. Sinilevähavaintojen määrä laski edellisviikosta, mutta tilanne on Lupa- ja valvontaviraston mukaan ajankohtaan nähden hieman tavanomaista huonompi.
Rannikkoalueilla runsaasti sinilevää havaittiin Kärmäläisissä Naantalissa. Hieman sinilevää havaittiin yhdeksällä havaintopaikalla Suomenlahdella, Saaristomerellä ja Selkämerellä.
Sinilevien määrä vähenee yleensä kesän jälkeen. Sinilevää voi kuitenkin esiintyä erityisesti aurinkoisen ja lämpimän sään seurauksena sinilevää voi esiintyä pitkälle syksyyn.
Sinilevätilanteen seurantaa täydentävät virallisen seurannan ulkopuolisten tekemät havainnot. Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta tehtiin 35 virallisen seurannan ulkopuolista havaintoa, joissa 18:ssa havaittiin sinilevää.
Valtakunnallisen sinileväseurannan ja kansalaisten tekemät havainnot ovat nähtävillä Järvi-meriwikissä, Vesi.fi:ssä ja Tarkka-palvelussa.
Lähde: Lupa- ja valvontavirasto
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten järvi, sinilevä tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.