Suomen UV-säteilykertymä oli tavanomaista alhaisempi – yksi syy löytyi

Uutiset Toimittaja:

Kuluneen kesän epävakainen sää näkyi auringon UV-säteilyn määrässä. UV-säteilykertymät jäivät kesä-elokuussa koko Suomessa tavanomaisen tason alapuolella.

UV-säteilyn kokonaiskertymä oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesä-elokuussa koko maassa noin 10 prosenttia tavanomaista alhaisempi, kertoo Ilmatieteen laitos.

Heinäkuussa paistoi edes hieman

Etelä-Suomessa suurin poikkeama mitattiin heinäkuussa, jolloin UV-säteilyä oli 13 prosenttia keskimääräistä vähemmän.

Pohjois-Suomessa poikkeama oli elokuussa jopa 18 prosenttia tavanomaisesta, mikä tekee lukemista lähes ennätyksellisen matalia. 1990-luvulta alkavassa mittaussarjassa alhaisempi UV-säteilyn kuukausikertymä on mitattu vain vuonna 1992.

Tavanomaista alhaisemmat lukemat eivät tarkoita, etteikö auringon säteilyltä olisi ollut tarvetta suojautua.

– Yksittäisinä aurinkoisina päivinä iho on kuitenkin voinut palaa, sillä auringon UV-säteilyn voimakkuus ylitti suojautumisrajan eli arvon 3 lähes kaikkina poutaisina kesäpäivinä, kertoo tiedotteessa Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala.

UV-indeksi saavutti arvon 6 yhteensä 13 päivänä.

UV-säteily ylsi kesän korkeimpiin lukemiin, UV-indeksin arvoon 6 Etelä-Suomessa kesäkuun loppupuolella ja heinäkuun puolivälissä. Muuten säteilyn voimakkuus oli tavanomaista tai tavanomaista vähäisempää pilvisyyden vuoksi.

UV-indeksi saavutti arvon 6 yhteensä 13 päivänä. Tämä on lähellä tavanomaista määrää, sillä keskimäärin UV-indeksi nousee Suomessa yhtä korkeaksi 12 päivänä vuodessa.

Pohjois-Suomessa UV-indeksin voimakkuus oli kesällä tavanomainen tai tavanomaista alhaisempi pilvisen ja sateisen sään vuoksi. Pohjoisen suurin UV-indeksin arvo oli 5, joka saavutettiin vain 26. kesäkuuta ja 3. heinäkuuta.

Viime vuonna UV-indeksin arvo 5 saavutettiin pohjoisessa 14 kertaa. Ennätysvuonna 2020 vastaavaan päästiin jopa 22 kertaa.

Auringon säteilyltä on syytä suojautua vielä syyskuun alussakin.

Kesän 2026 tavanomaista alhaisemmista UV-säteilykertymistä huolimatta auringon säteilyltä on syytä suojautua vielä syyskuun alussakin.

UV-indeksi voi Etelä-Suomessa saavuttaa aurinkoisena päivänä suojautumisrajan eli arvon 3.

– Suomessa auringon UV-säteily on talvea kohti vähenemään päin, mutta UV-säteilyltä suojautuminen kannattaa pitää mielessä syksyn ja talven lomamatkoilla. Esimerkiksi syyslomien aikaan UV-indeksi on vielä selvästi suojautumisrajan yläpuolella eteläisessä Euroopassa, Lakkala huomauttaa.

Lähde: Ilmatieteen laitos

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.