Krokotiili löytyi New Yorkista: ”Luulimme joutuvamme painimaan”

Viihdeuutiset Toimittaja:

Viemärikrokotiileja koskevista kaupunkitarinoista huolimatta krokotiileja ei elä luonnonvaraisena New Yorkin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Tämän vuoksi monille tulikin yllätyksenä, että eläinten pelastusjärjestö Strong Island Animal Rescue League löysi sellaisen osavaltion alueelta.

Long Islandilla sijaitsevalla Holtsville Widlife & Ecology Centerin suojelualueella tehtiin taannoin havaintoja yllättävästä matelijasta. Alueen työntekijät onnistuivat ohjaamaan matelijan laatikkoon ja ottivat yhteyttä pelastusjärjestöön.

Onneksi krokotiili olikin pienikokoinen

Matelija osoittautui melko pienikokoiseksi. Alun perin luultiin, että kyseessä oli alligaattori.

– Strong Island Animal Rescue sai ilmoituksen alligaattorista, joka oli hylätty suojelualueelle! Matkustimme nopeasti paikalle ja luulimme joutuvamme painimaan alligaattorin kanssa. Matelija olikin pieni tyyppi, joka oli valmiiksi otettu kiinni, järjestön Instagram-julkaisussa kerrottiin.

Järjestön mukaan matelija saa tarvitsemaansa hoitoa New Yorkin osavaltion ympäristönsuojeluviraston DEC:n tiloissa. Julkaisussa kiitettiin suojelualueen työntekijöitä, joiden ansiosta krokotiili ei päässyt karkaamaan ennen avun saamista paikalle.

Järjestön mukaan lemmikkieläinten ja erityisesti eksoottisten eläinten hylkääminen on vakava ongelma. Julkaisussa järjestön edustajien kerrottiin tutkivan aluetta sen varalta, että hylättyjä krokotiileja on enemmänkin.

Kyse on selvästi lemmikkieläimen hylkäämisestä.

– Krokotiili ei kuulu alueen vesistöjen alkuperäislajistoon. Kyse on selvästi lemmikkieläimen hylkäämisestä, ja tutkimme asiaa, kertoi Suffolkin piirikunnan SPCA-eläinsuojeluyhdistys Patch.com-uutismedialle.

SPCA yrittää selvittää, mistä krokotiili on peräisin ja kuka sen hylkäsi. Krokotiilien ja alligaattorien pitäminen lemmikkinä on kiellettyä New Yorkin osavaltiossa ilman asianmukaista lupaa.

Löytö herätti huolta paitsi matelijan, myös alueella oleskelevien ihmisten hyvinvoinnin kannalta. DEC ilmaisi uutismedialle huolensa siitä, mitä olisi tapahtunut, jos esimerkiksi lapsi olisi löytänyt krokotiilin.

Lähde: Strong Island Animal Rescue League, Patch.com

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.