Nettipetoksista epäilty nainen vangittu – rikoshyöty 18 000 euroa

Uutiset Toimittaja:

Jopa kymmenistä verkossa tehdysitä petosrikoksista epäilty nainen on vangittu. Asiasta kertoo Itä-Uudenmaan poliisilaitos.

Nettikaupasta tehtyihin niin kutsuttuihin toripetoksiin epäilty 24-vuotias nainen vangittiin Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa viikolla 38 poliisin esityksestä.

Valtava määrä petoksia

Naisen epäillään syyllistyneen noin 85 erilaiseen verkossa toteutettuun petokseen.

-Meillä Itä-Uudenmaan poliisissa käynnissä olevan esitutkinnan aikana on paljastunut vielä lisää rikoksia, joten lopullinen määrä saattaa olla jopa yli 200, kertoo tiedotteessa tutkinnanjohtaja ja rikoskomisario Lasse Lagerbohm Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Vaikka yksittäiset rikoshyödyt ovat olleet pieniä, käsitellään rikoksia rikoskomisarion mukaan perusmuotoisina petoksina niiden suuren lukumäärän vuoksi.

– Aktiivisimmillaan epäilty teki useita petoksia päivässä. Epäilty on myöntänyt kaikki teot, joihin hänet on ehditty kuulla, Lagerbohm jatkaa.

Rikoshyödyn arvellaan nousevan noin 18 000 euroon.

Petokset tapahtuivat pääosin aikavälillä 21. tammikuuta – 27. elokuuta 2026. Viisi tapauksista sijoittuu kuitenkin ajanjaksolle 25. elokuuta 2025 – 26. joulukuuta 2025.

– Petoskokonaisuudessa rikoshyödyn arvellaan nousevan noin 18 000 euroon. Kaikki rikoksella hankitut varat ovat menneet epäillyn henkilökohtaiseen elämään, Lagerbohm jatkaa.

Epäillyllä on laaja historia vastaaviin tapauksiin liittyen, sillä hänet tuomittiin aiemmin tänä vuonna 22 eri petosrikoksesta ehdonalaiseen rangaistukseen. Tätä aikaisemmin hänet on tuomittu ehdolliseen vankeuteen 68 eri petosrikoksesta.

Suomessa on tullut viime aikoina ilmi myös muita petostapauksia. Itä-Suomen poliisilaitos tiedotti aikaisemmin syyskuussa edellä mainittuun tapaukseen liittymättömästä teosta, jossa vanhukselta kalasteltiin tietoja puhelimitse.

Huijari esiintyi pankin turvahenkilönä

Mikkeliläinen 40-luvulla syntynyt nainen sai 16. syyskuuta soiton henkilöltä, joka esiintyi pankin turvahenkilönä. Soittaja sai haltuunsa naisen pankkitunnukset.

Naisen tililtä ehdittiin tehdä tilisiirtoja kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Nainen kuitenkin huomasi joutuneensa huijatuksi ja otti välittömästi yhteyttä pankkiin, minkä ansiosta siirrot ehdittiin pysäyttää ajoissa.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.