Naamioitunut henkilö ilmestyi kodin ovelle Akaassa – pian auto oli tulessa

Uutiset Toimittaja:

Poliisi tutkii Akaassa tapahtunutta törkeää tuhotyötä ja törkeää kotirauhan rikkomista. Rikokset tapahtuivat keskiviikkona 16. syyskuuta.

Hätäkeskuksen noin kello 21.45 saaman ilmoituksen mukaan Akaassa sijaitsevan omakotitalon ovella oli naamioitunut ja tummiin pukeutunut henkilö. Hän soitti toistuvasti ovikelloa ja hakkasi ovea äänekkäästi, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi otti teosta epäillyn henkilön kiinni

Paikalle hälytettiin useita poliisin partioita ja pelastuslaitoksen yksiköitä. Poliisin saapuessa paikalle ensimmäisenä viranomaisena kodin autokatoksessa oleva henkilöauto oli tulessa.

Häiriötä aiheuttanut henkilö oli ehtinyt poistua paikalta ennen poliisin saapumista. Palolaitos sammutti tulipalon, eikä palo ehtinyt levitä asuintiloihin.

Poliisi otti teosta epäillyn henkilön kiinni seuraavana päivänä. Epäilty tekijä on vapautettu tutkintatoimenpiteiden jälkeen, ja hänelle on määrätty väliaikainen lähestymiskielto talon asukasta kohtaan.

Poliisi tutkii tapahtumaa törkeänä tuhotyönä ja törkeänä kotirauhan rikkomisena. Paikalla on suoritettu teknistä tutkintaa.

Omasta turvallisuudestaan ole siis syytä olla huolissaan.

Epäilty tekijä ja asukkaat tunsivat toisensa ennalta. Poliisin mukaan on poikkeuksellista, että vastaava teko kohdistuisi sattumanvaraisesti valittuihin asuntoihin, eikä omasta turvallisuudestaan ole siis syytä olla huolissaan tapahtuneen vuoksi.

Tapauksesta tuoreeltaan uutisoineen Aamulehden mukaan pelastuslaitos on kertonut, ettei kukaan loukkaantunut tilanteen aikana. Ilmoitus rakennuspalosta tuli iltakymmenen jälkeen.

Sisä-Suomen viimeaikaisiin tehtäviin on kuulunut myös muun muassa tarkastustehtävä Keljonkankaan yhtenäiskoululla. Hätäkeskukseen ilmoitettiin torstaina 24. syyskuuta koululla tehdystä asehavainnosta.

Poliisi saapui paikalle usean partion voimin ja puhutti asiaan liittyviä henkilöitä. Poliisin tiedotteen mukaan kävi ilmi, että tieto aseesta oli perätön, eikä aseesta oltu tehty konkreettista havaintoa.

Tilat todettiin turvalliseksi poliisin toimesta, ja alueella liikkumisen kerrottiin olevan turvallista. Koulun oppilaisiin ja henkilökuntaan ei kohdistunut suoraa uhkausta.

Lähteet: Poliisi, Aamulehti

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.