Rihanna joutuu peittämään seksikkäät kurvinsa Malesiassa

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Barbadoslainen r&b-musiikin supertähti Rihanna on viime aikoina totuttu näkemään keikoillaan toinen toistaan seksikkäämmissä asuissa, mutta 13. helmikuuta nähtävällä loppuunmyydyllä Malesian keikalla paljasta pintaa on turha odottaa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Maan äärimmäiset tiukat säännöt ovat aikaansaaneet keikkojen peruutuksia ja jopa mielenosoituksia, kun poptähdet eivät ole suostuneet pukeutumaan vaaditulla tavalla. Keikkansa joutui taannoin perumaan muiden muassa Beyonce, ja Pussycat Dolls sai puolestaan mittavat sakot paljastettuaan liikaa.

Kiltin tytön imagosta eroon pyristelevä Rihanna ei kuitenkaan aio aiheuttaa pahennusta Malesiassa, vaan peittää kurvinsa ”kiireestä kantapäähän”. Aiemmin tähän suostui myös Gwen Stefani, joka totesi myöhemmin haastattelussa, että se oli suuri uhraus esitykselle.

Muslimienemmistöisen maan hallitus on antanut esiintyjille pukeutumismääräyksiä sekä esiintymissääntöjä. Artisteja on kielletty muun muassa hyppimästä, huutamasta, halailemasta sekä suutelemasta lavalla. Lisäksi heidän vartaloidensa tulee olla peitettynä kaulan alapuolelta varpaisiin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.