Suositussa Täydelliset naiset -televisiosarjassa Bree Hodgea näyttelevän Marcia Crossin perhettä on kohdannut vakava sairaus. Naisen tiedottaja kertoi uutistoimisto AP:lle näyttelijättären aviomiehen, Tom Mahoneyn, sairastavan syöpää.
Pörssivälittäjänä työskentelevän Mahoneyn tilasta ei ole tähän mennessä paljastettu muuta kuin että miehen sairautta hoidetaan parhaillaan ja että syöpä on reagoinut miehelle annettuihin hoitoihin toivotulla tavalla.
Marcia Cross ja Tom Mahoney menivät naimisiin vuonna 2006. Pariskunnalla on pian kaksi vuotta täyttävät kaksostyttäret.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.