Viime vuoden odotetuimpiin ensi-iltoihin lukeutuva Sinkkuelämää-elokuva saa jatkoa, kun kaikki elokuvan tähdet ovat nyt suostuneet mukaan leffaan pitkien neuvottelujen jälkeen.
Sarah Jessica Parker, Cynthia Nixon, Kristin Davis ja Kim Cattrall nähdään siis seikkailemassa valkokankaalla vielä toisenkin kerran. Alunperin nelikko ei ollut kovin mielissään jatko-osan suunnitelmista, mutta nyt tuotantoyhtiö on tehnyt heille niin rahakkaat ehdotukset, että kaikki ovat suostuneet mukaan, Us Weekly uutisoi.
Lehden mukaan kirjallisia sopimuksia ei ole vielä allekirjoitettu, mutta asiasta on sovittu suullisesti. Jatko-osan kuvausten on määrä alkaa jo ensi kesänä. Suosittuun televisiosarjaan perustuva elokuva on tuottanut elokuvana jo yli 300 miljoonan euron lipputulot. Cattrall paljasti suunnitelmat jatko-osasta viime vuonna brittiläiselle televisiokanavalle antamassaan haastattelussa.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.