Faith No More työstää uutta materiaalia: ”Nyt on aika ryhtyä luovaksi”

Viihdeuutiset Toimittaja:

Aikoinaan huippusuosittu, vuonna 1998 hajonnut vaihtoehtorock- ja metalliyhtye Faith No More teki muutama vuosi sitten paluun esiintymislavoille. Yhtyeen paluukiertue ulottui myös Suomeen asti, sillä yhtye nähtiin keikoilla Ruisrock ja Ilosaarirock-festivaaleilla.

Nyt Faith No Moren huhutaan suunnittelevan myös uuden materiaalin julkaisemista. Yhtyeen virallinen Twitter-tili avattiin 29. toukokuuta, ja bändin ensimmäinen twiitti oli lähikuva yhtyeen vokalistin, Mike Pattonin, kasvoista. Kuvaa siivitti salamyhkäinen viesti, joka viittaisi bändin työstävän uusia kappaleita.

– Paluukiertueella oli hauskaa, mutta nyt on aika ryhtyä luovaksi, yhtye twiittasi.

Faith No More kuuluu 90-luvun alun tärkeimpiin yhtyeisiin ja on toiminut esikuvana lukuisille niin oman aikansa kuin nykypäivänkin bändeistä. Parhaiten albumeistaan The Real Thing, Angel Dust ja King for a Day…Fool for a Lifetime tunnettu yhtye on nähtiin ensimmäistä kertaa Suomessa Provinssirockin pääesiintyjänä vuonna 1995.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.