Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat täyttivät 30 vuotta – näin ne ovat muuttuneet

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat ovat seikkailleet sarjakuvissa, piirrossarjoissa ja elokuvissa jo 1980-luvulta saakka. Kevin Eastmanin ja Peter Lairdin toimesta luodut hahmot nähdään seuraavaksi valkokankaalla uudessa, Michael Bayn tuottamassa ja muun muassa Megan Foxin tähdittämässä Teenage Mutant Ninja Turtles -elokuvassa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
YouTube
YouTube

Ninjakilpikonnat ovat jo aikoja sitten lunastaneet vakituisen paikkansa populaarikulttuurin kentällä, mutta alkujaan koko idea lähti liikkeelle vitsistä. Kevin Eastman ja Peter Laird halusivat parodioida omituisilla hahmoillaan 1980-luvun alkupuolen Marvel-sarjakuvia, joissa nähtiin usein ninjoja ja muita itämaisia taistelulajeja hyväkseen käyttäviä hahmoja.

Teini-ikäisten ninjakilpikonnien kehitystä vuosien varrella päästään tarkastelemaan Halloween Costumes -blogin videolla. Mutanttininjakilpikonnat ovat muuttuneet melkoisesti vuosien varrella. Alun perin aikuisille suunnatujen sarjakuvien sankarit on nähty muun muassa lasten piirrossarjojen kiltin näköisinä hahmoina, japanilaiseen anime-tyyliin piirrettyinä ja jopa rocktähtinä Pizza Hut -pikaruokaketjun sponsoroimalla musikaalikiertueella.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.