Koiranpentu vs. portaat – näin siinä lopulta kävi

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kerroimme äskettäin omistajalleen kiukutelleesta huskysta, joka ei halunnut lähteä koirapuistosta kotiin. Koira protestoi asiasta kovaäänisesti ulvoen. Videon vanavedessä löytyi myös toinen hellyttävä huskyvideo, ja tähtenä esiintyy pieni pentu.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU
YouTube
YouTube

Koirat saattavat opetella portaissa kulkemissa tovin, ja taidon oppimista voidaan pitää lemmikin elämän suurena merkkipaaluna. Paul Mather yritti opettaa pientä huskypentuaan kulkemaan portaissa herkkujen avulla. Homma ei mennyt ihan putkeen, sillä pienokainen ei ollut kiinnostunut askelmien laskeutumisesta.

Sen sijaan herkkunamit kiinnostivat pentua sitäkin enemmän. Videolla näytetään, kuinka pentu turhautuu portaiden yläpäässä huomattuaan, että alempana olisi herkkuja lisää, mutta se ei yksinkertaisesti uskalla hakea niitä. Mies kertoo videon kommenteissa, että pentu oppi kulkemaan portaat heti alhaalta ylös, mutta alaspäin kulkeminen vaati muutaman viikon harjoittelun.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.