Darude Amerikkaan – uusi levy työn alla

Viihdeuutiset · Stara.fi





Kotimaan markkinoilla hiljaiseloa viime aikoina viettänyt Darude keikkailee tiuhaan Amerikan mantereella. Seuraavan kerran Ville Virtanen suuntaa Yhdysvaltain kiertueelle 11. elokuuta.

Kalenterissa on keikat ainakin Las Vegasissa, Los Angelesissa, San Diegossa ja Bostonissa. Mistään pienestä klubikiertueesta ei siis ole kyse. Turnee kestää yhteensä noin kuukauden. Syyskuun lopussa Darude suuntaa keikoille myös Brasiliaan ja Kanadaan.

Kahden menestyksekkään albumin seuraaja on jo työn alla, ja osa kappaleiden aihioista on jo valmiina, Daruden taustavoimista kerrotaan. Daruden kolmas albumi tulee näkemään päivänvalon ensi vuoden aikana.