Björk julkaisi uutuuslevynsä kaksi kuukautta etuajassa

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Islantilainen laulaja-lauluntekijä Björk aloitti uransa The Sugarcubes -yhtyeen riveissä, mutta todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin 1990-luvulla soolouralla ryhtymisen myötä. Pelkästään tähden vuonna 1993 julkaistu Debut-albumi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 4,7 miljoonaa kappaletta.

Björkin Vulnicura-uutuuslevyn oli määrä ilmestyä maaliskuussa, mutta tähti päättikin hemmotella fanejaan julkaisemalla levyn iTunes-palvelussa jo kahta kuukautta etukäteen. Uutuuslevyllään laulajatar on tehnyt yhteistyötä brittiläisten muusikoden, Arcan ja The Haxan Cloackin kanssa. Levy julkaistaan CD- ja vinyylimuodossa maaliskuussa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

49-vuotias islantilaismuusikko Björk lukeutuu kotimaansa tunnetuimpiin tähtiin. Monipuolisen uran tehnyt laulaja-lauluntekijä on esiintynyt Suomessa Flow-festivaaleilla vuonna 2012 ja Ruisrockissa vuonna 1998.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.