Mitä ihmettä? Kirpeä tikkari poltti lapsen kieleen haavauman

Viihdeuutiset · Annika Kela

Australialainen pikkupoika oli saanut käsiinsä kirpeän tikkukaramellin. Poika tiesi, että hän ei saisi syödä karkkeja ennen aamiaista ja päättikin herkutella vanhemmilta salaa. Lopulta nuori mies jäi vanhemmilleen kiinni teostaan, sillä hän joutui kertomaan äidilleen kipeästä kielestään.

Äidin kauhistukseksi pojan kieleen oli palanut reikä kirpeästä karkista. Kirpeydestä kuuluisat amerikkalaiset Warhead-karkit ovat maailmalla hyvin tunnettuja. Pieni mies oli syönyt Warhead-tikkarin aamupalaksi kivuliain seurauksin.

Kyseisten karkkien pakkauksessa on varoitettu karamellien kirpeydestä ja siitä, että jatkuva herkuttelu voi aiheuttaa ärsytystä suun pinnoille. Perheenäiti ei olisi voinut uskoa, että karkit saavat näin pahaa jälkeä aikaan.

Daily Mail -lehden mukaan sosiaalisessa mediassa on jaettu ahkerasti kuvia pienen pojan reikäisestä kielestä, sillä perheenäiti on halunnut varoittaa muita vanhempia lastensa herkuttelusta. Pieni poika ei ole ainoa lapsi, joka on saanut tuntea suussaan Warheadin kirpeyden. Netin syövereistä löytyy useita videota, joissa vanhemmat kuvaavat lapsensa reaktion maistaessaan karkkeja. Videoita katselemalla voi todeta, että varoitus karkkien kirpeydestä ei ole mikään vitsi.