Muutama vuosi sitten klubilistoillakin kappaleillaan keikkunut poptähti Mya osallistuu Yhdysvalloissa tulevan kauden Tanssii tähtien kanssa -kilpailuun. Osallistuminen oli kuitenkin toissailtana vaakalaudalla.
Mya kiidätettiin nimittäin sairaalaan hänen loukkaannuttuaan hajonneesta lasista. Laulajatähti kertoi tapauksesta maanantaina omassa Twitter-blogissaan.
– Menin sairaalaan viime yönä saamaan kaksi tikkiä. Sain syvät haavat lasista. Sain nukuttua vain kaksi tuntia, mutta nyt voin hyvin. Sen täytyy olla adrenaliinin ansiota, Mya kertoi.
Tanssii tähtien kanssa -kilpailun osanottajat ovat kärsineet jokaisella tuotantokaudella mystisistä loukkaantumisista ja muista ongelmista. Mya pääsee kuitenkin näillä näkymin osallistumaan uuden kauden kuvauksiin normaalisti.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.