Museon siivoojat heittivät nykytaideteoksen roskiin – luulivat roskakasaksi

Viihdeuutiset Toimittaja:

Italiassa sijaitseva taidemuseo Museion Bozen-Bolzano juhlisti hiljattain uutta nykytaiteen näyttelyä. Esille oli aseteltu mitä kiehtovampia taideinstallaatioita. Taiteilijoiden harmiksi näyttely jäi lyhyeksi, sillä avajaispäivän jälkeen siivoojat olivat heittäneet taideteokset roskiin.

Museon siivojat olivat luulleet, että näyttelytiloissa oli järjestetty juhlat avajaisten kunniaksi ja paikka oli täynnä roskia sen seurauksena. Niinpä siivoojat olivat keränneet taideinstallaation roskasäkkeihin ja heittänyt pois. Alto Adige -lehden mukaan museo on myöntänyt virheensä ja installaatio aiotaan rakentaa uudelleen.

Museion Bozen-Bolzanon ohikulkeneet ovat huomanneet museon ikkunassa ilmoituksen, joka mukaan taideteokset asetellaan uudelleen alkuperäisille paikoilleen ja näyttely avataan pian. Taideteoksista levinneet kuvat ovat poikineet empaattisen reaktion, sillä monet ovat sitä mieltä, että siivoojien erehdys oli täysin ymmärrettävä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.