Suomalaisen raskaamman rockin edustaja, kouvolalainen Peer Günt tekee paluun. Yhtye nähdään keikalla tamperelaisen Senssi Clubin lavalla ensi torstaina 11. maaliskuuta. Myös uutta materiaalia on tulossa vielä tämän kevään aikana.
Kymmenen vuoden tauon jälkeen yhtye on päätynyt studioon, ja tuloksena on 13. huhtikuuta julkaistava single ”Backdoor Man”. Myöhemmin tänä vuonna tulossa on mahdollisesti vielä kokonainen albumillinen uutta Peer Güntin musiikkia. Yhtyeen edellinen levy oli 1997 julkaistu kokoelma Golden Greats.
Peer Günt voitti aikanaan Rockin SM-kisat niukasti Kolmas Nainen -yhtyeen nenän edestä. Molemmat yhtyeet ovat nyt kymmenen vuotta ”hajoamisestaan” tekemässä uusia keikkoja. Vuodesta 2004 taitaa tulla aika nostalginen.
05.03. Kuusankoski, Sommelo
06.03. Juva, Hotelli Juva
11.03. Tampere, Senssi
08.04. Porvoo, Seireeni
09.04. Karhula, Karhu
11.04. Kuopio, Henry’s Pub
16.04. Espoo, Tapiola Garden
13.05. Vaasa, SAS Radisson
15.05. Alavus, Puustelli
22.05. Riihimäki, Kellari
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.