Lindsay Lohan pohjalla – ystävät pelkäävät hengenlähtöä

Poptähti-näyttelijä Lindsay Lohan oli reilu vuosi sitten uransa ja elämänsä aallonpohjassa käyttäessään alkoholia ja huumeita ja jäätyään pariinkin otteeseen kiinni rattijuopumuksesta.

------

Sittemmin nuori tähti sai elämänsä jälleen kutakuinkin raiteilleen ja jopa uusia elokuvarooleja uraansa pönkittämään. Lisäksi hän ryhtyi seurustelemaan julkkis-DJ Samantha Ronsonin kanssa. Suhteesta tuli kuitenkin erittäin myrskyisä, ja toissapäivänä Lindsay kertoi Twitter-blogissaan ettei Samanthan perhe halua tyttöjen enää tapaavan.

Nyt neitokaisen kerrotaan olevan jälleen pohjalla. Äskettäin Lindsay Lohan oli mukana seuraamassa Pariisin muotiviikkojen näytöksiä. Star-lehden saamien tuoreimpien tietojen mukaan poppari-näyttelijä olisi tuolloin sammunut yökerhossa. Lehden mukaan hän käytti reissullaan alkoholin lisäksi myös kokaiinia ja reseptilääkkeitä. Hänen ystäväpiirinsä on kertonut olevansa huolissaan Lindsay hengen puolesta, ellei tämä pääse taas kuiville.