Alf-hittisarjan tähti kuoli – löydettiin elottomana kotoaan

Miljoonat silmäparit seurasivat 1980-luvun lopussa viikoittain Melmac-planeetalta Maahan saapuneen Alf-hahmon seikkailuja hänen nimeään kantaneessa hittisarjassa. Nyt sarjan ystävät ovat saaneet suru-uutisia, kun televisiosarjan päätähteä esittänyt lyhytkasvuinen tähti Mihaly ”Michu” Meszaros on kuollut.

------

Näyttelijä löydettiin elottomana kotoaan Los Angelesissa ja kiidätettiin sairaalahoitoon. Meszaros saatiin elvytettyä, mutta hän oli koomassa, eikä enää herännyt ennen menehtymistään.

Asiasta uutisoineen TMZ-viihdejulkaisun mukaan Meszarosin manageri Dennis Varga on vahvistanut asian. Unkarilaissyntyinen Meszaros oli mukana Alf-televisiosarjassa neljän tuotantokauden ajan. Nuorempana hän oli mukana maailmankuulussa Ringling Brosin sirkuksessa.