Nuorin Kardashianien klaanilainen, 18-vuotias Kylie Jenner sanoi toukokuussa, että tällä kertaa ero hänen pitkäaikaisesta poikaystävästään Tygasta olisi lopullinen. Eipä ollutkaan. Pari on ikuistettu yhdessä viime viikonloppuna.
On-off -suhteessa jo toista vuotta venkoilevat räppäri Tyga ja Kylie Kardashian ovat tehneet näyttävän paluun yhteen. Heidät nähtiin viettävän aikaa viikonloppuna muun muassa West Hollywoodissa 1OAK-yökerhossa. Kaksikko poistui paikalta Kylien valkoisella Ferrarilla, TMZ uutisoi.
Tyga on Kylien isoveljen Robin kihlatun Blac Chynan ex-aviomies. Sekavaa suhdesoppaa on pidetty syynä nuoren parin eroon. Tyga saapuu heinäkuussa Suomeen Summer Up -festivaaleille. Aika näyttää seuraako Kylie poikaystävänsä mukana Suomeen.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Kylie Jenner, Tyga tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.