Huonoimpien elokuvien Razzie-ehdokkaat julkistettiin

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Tänään Yhdysvalloissa julkistettiin Razzie-palkintojen ehdokkuudet. Kyseessä on Oscar-palkintojen vastakohta the Golden Raspberry Awards, jolla palkitaan muiden muassa huonoimpia näyttelijöitä ja huonoimpia elokuvia nyt jo 30. kerran. Voittajat julkistetaan 6. maaliskuuta, eli päivää ennen Oscar-gaalaa.

Tänä vuonna eniten ehdokkuuksia saivat Transformers: Kaatuneiden kosto ja Land Of The Lost. Molemmat ovat ehdolla seitsemässä eri kategoriassa, ja elokuvien päätähdet Megan Fox ja Will Ferrell ovat ehdolla huonoimmasta nais- sekä miespääosasta. Surkeimmista päärooleista ovat ehdolla myös Twilight – Uusikuu -elokuvan näyttelijät Robert Pattinson ja Kristen Stewart sekä All About Steve -elokuvan Sandra Bullock.

Surkeimman elokuvan Razzie-palkinnosta kisaavat myös Bullockin All About Steve, G.I. Joe: The Rise Of The Cobra sekä Robin Williamsin ja John Travoltan komedia Old Dogs. Tilanne on varsin mielenkiintoinen Sandra Bullockin osalta, sillä hänen veikataan saavan Oscar-ehdokkuuden suorituksestaan elokuvassa The Blind Side. Siinä tapauksessa neitokainen olisi samaan aikaan ehdolla sekä surkeimmasta että parhaasta roolisuorituksesta. Kukaan näyttelijä ei ole voittanut Razzie ja Oscar -palkintoja samana vuonna, ja nyt se on ainakin teoriassa mahdollista Bullockille.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.