Maailman eristäytynein kansa tappaa jokaisen tunkeilijan

Ohhoh! Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Intian valtameressä sijaitsee Manhattanin kokoinen saari, jolla asuu maailman eristäytyneisin kansa, sentinelit. Alkuasukkaat tappavat kaikki, jotka yrittävät astua saarelle. Pohjois-Sentinelin saari kuuluu Andamaanien hallinnolle.

Andamaanien hallinto on päättänyt yli kymmenen vuotta sitten, että sentinelien elämää häiritään mahdollisimman vähän – jos ollenkaan. Kansa kieltäytyy kontaktista ulkomaailman kanssa. Sentinelit hyökkäävät saarelle tunkeutuvia vastaan nuolilla ja keihäillä.

Sentinelien häiritseminen on kiellettyä, eikä saaren läheisyydessä saa liikkua, kalastaa tai lentää lentokoneella. Imguriin on julkaistu harvinaisia kuvia kansasta. On hämmästyttävää, että maailmassa on olemassa paikkoja, joihin ei kenelläkään ulkopuolisella ole pääsyä.

http://imgur.com/a/tWY1o