Delta Goodrem

Haastattelut · Stara.fi

Viihdelehti Stara tapasi 20-vuotiaan sympaattisen kengurumaan hittinikkari Delta Goodremin. Hän nousi kolme vuotta sitten Australian ja koko maailman tietoisuuteen kestohitillään Born Try.

Jo ennen musiikkiuraansa melbournelainen neitokainen keräsi julkisuutta tv-saippuasarjassa The Neighbousissa. Samassa sarjassa ovat näytelleet tähdet Kylie Minogue, Holly Wallance ja Natalie Imbruglia.

– Olen aina rakastanut musiikki ja näyttelemistä. Ensimmäiset biisini kirjoitin 9-vuotiaana ja 12-vuotiaana otin pianotunteja, jotta saisin jonain päivänä töitä muusikkona. Puran sieluni ja tunteeni kappaleiksi ja säveliksi. Musiikin avulla kykenen käsittelemään vaikeitakin asioita, joita minulle on tapahtunut elämässäni, Goodrem aloitti.

Vuonna 2002 laulajatar julkaisi debyyttilevynsä Innocent Eyes, joka möi Australiassa lähes viisinkertaisen platinan verran. Samalla hänellä todettiin vakava Hodgkin’sin syöpä ja elämä pysähtyi.

– Nyt olen hyvässä kunnossa ja nyt elämä jatkuu. Myönnän, että opin arvostamaan entistä enemmän elämää ja rakkaita ihmisiä, neitokainen sanoi.

Helmikuun alussa Delta vieraili Suomessa, Missikisoissa yhdessä Brian McFaddenin kanssa ja he esittivät yhdessä romanttisen biisin Almost Here.

Sen jälkeen markkinoille ilmestyi Mistaken Identity -levy, jonka maailmaa sukeltaa laulajattaren omiin kokemuksiin ja elämään. Lehdistössä on liikkunut romanssihuhuja, että aussipoppari tapailisi ex-Westlife heppua McFaddia, mutta yksityiselämästään neitokainen ei puhu.

Laulajatar tietää paljon Suomesta, sillä hänen videonsa Lost Without You kuvattiin sinivalkoisessa maassamme.

– Suomi on kaunis ja rauhallinen maa. Ihmiset ovat avoimia ja mukavia, vaikka ilma onkin kylmä. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat sanoa suoraan mielipiteensä ja tunteensa, Goodrem painotti.

Teksti: Timo Repo