Hollywood-elokuvien trailereista on voinut aina erottaa vaihtuvat kliseet ja trendinsä. Entisajan trailereiden matalasta kertojaäänestä on siirrytty Inceptionin tutuksi tekemään torviääneen ja hitaisiin cover-versioihin tunnetuista kappaleista.
Lähes jokaisen ison Hollywood-elokuvan trailerissa kuullaan nykyään matala bassoääni, yleensä dramaattisen kohdan taustalla. Tämän todistaa Youtuben CinemaRaven-kanavan tuore video.
CinemaRavenin mukaan matala basson tiputus on kuultu jopa 20 vuonna 2017 ensi-iltansa saavan elokuvan trailerissa. Ei siis ihme, että sitä kutsutaan vuoden ylikäytetyimmäksi äänitehosteeksi.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten elokuva tai laajemmin tästä aihealueesta Elokuvat -osioistamme.
.