Sillä silmällä, eli Queer Eye for the Straight Guy -sarajassa heteromiesten tyylit ja tavat laitettiin uusiksi viiden homomiehen avustuksella. Nyt 2000-luvun alkupuolen suosittu realitysarja on tekemässä paluuta ruutuun.
Uutta Sillä silmällä -sarjaa tullaan esittämään suoratoistopalvelu Netflixissä. Mukana on uusista jäsenistä koostuva Fab Five, ja tällä kertaa heteromiehet laitetaan uuteen uskoon New Yorkin sijaan maan perinteisesti konservatiivisemmissa osavaltioissa.
– Aikana jolloin Yhdysvallat on kahtia jakautunut ja tulevaisuus vaikuttaa epävarmalta, viiden rohkean miehen tiimi pyrkii tuomaan meidät lähemmäs toisiaan naurulla, sydämellä ja sopivalla määrällä kosteusvoidetta, tiedotteessa julistetaan.
Entertainment Weekly -lehden mukaan alkuperäisen sarjan Fab Five -ryhmän jäsenet ovat jollain tavoin mukana uuden sarjan tuotannossa. Sillä silmällä -sarjaa esitettiin Yhdysvalloissa Bravo-kanavalla vuosina 2003-2007. Sarjasta tehtiin myös Nelonen-kanavalla esitetty suomalaisversio.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten televisio tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.