YLE lopettaa Alivaltiosihteeri-suosikkiohjelman

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suomen radiohistorian pisimpään esitetty ohjelma Alivaltiosihteeri on viihdyttänyt radiokuuntelijoita jo Suomessa vuodesta 1990 saakka, mutta nyt Yleisradio on päättänyt lopettaa ohjelman. Suomen virallinen radio-ohjelma on Simo Frangenin, Pasi Heikuran ja Jyrki Liikan hengentuote, joka on muodostunut jo radioalan ikoniksi.

Viimeinen Alivaltiosihteeri kuullaan Radio Suomessa 29. huhtikuuta. Radiomafian jälkeen ohjelmaa on kuultu Radio Suomessa ja Radio Puheessa. Ensimmäisen kerran ohjelma esitettiin Radiomafiassa keskiviikkona 6. kesäkuuta 1990 kello 11.05 alkaen.

Alivaltiosihteeri-ohjelma tunnetaan erityisesti sketseistään ja palindromeistaan sekä radiomaailman ulkopuolella kirjoista ja televisio-ohjelmista. Tekijöidensä mukaan suosikkiohjelman jatko jossain toisessa foorumissa ei ole mahdottomuus.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.