Martti Vainaa & Sallitut aineet : Playboy-Hanna

Singlet · Stara.fi

Martti Vainaa & Sallitut aineet nousi kesän kuumimmaksi tulokkaaksi Pelimies -kappaleen siivittämänä. Ensimmäinen single meni siis kuin kuumille kiville, ja toisella singlellä on aika lunastaa korkealle nousseet odotukset.

Viihdelehti Stara.fi sai kunnian kuunnella ennakkoon yhtyeen seuravan singlen. Playboy-Hanna -niminen single on lohkaistu yhtyeen Onnellinen nyt -esikoisalbumilta, joka julkaistiin viime syksynä.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla kappale ei vielä sytyttänyt, mutta jo toisella kerralla kertosäkeen tarttuva melodia tuntui toimivan jo erittäin hyvin. Kun keitokseen lisätään vielä pikkutuhmat lyriikat, ja niiden ”läheltä piti” esitykset, on yleisön mukana laulaminen on lähes varmaa. Kappaleen sanoitukset hipovat 90-luvun Hausmyllyn ja Raptorin vastaavia, mikä on varmasti ideakin.

Ihan Pelimies-jättihitin kaltaista lekaa tästä ei saa. Muutaman kuuntelun jälkeen kuulija alkaa kuitenkin varmistua, että tässä on potentiaalinen hitti, joka antaa odottaa levyltä lisää mielenkiintoista ”huumoripoppia”. Hauska kappale, jossa on tarttuva kertosäe.

Sinkulla on mukana myös danceversio tutusta Pelimies -hitistä, mutta versio ei ole lähellekään alkuperäisen tasoinen hitti.

Pisteet 4/5