Lost-sarjan salaisuus paljastuu myös Euroopassa

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Tämän viikon sunnuntaina Yhdysvalloissa esitetään aikoinaan varsin suuren suosion saaneen Lost-televisiosarjan viimeisen kauden viimeinen jakso. Eilen julkistettiin tieto, että sarjan päätösjakso nähdään Yhdysvaltojen länsirannikon kanssa samaan aikaan myös Euroopassa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Lost-sarjan salaisuudet paljastetaan siis kaksi ja puoli tuntia kestävässä finaalijaksossa samanaikaisesti molemmilla mantereilla, jotta juonipaljastukset eivät leviäisi esimerkiksi internetin välityksellä sarjan faneille ennen aikojaan. Yhtenä merkittävänä syynä päätökseen on myös jakson piraattijaksojen ehkäiseminen, Access Hollywood kertoi.

Britanniassa Lost-sarjan loppuhuipennus nähdään Yhdysvaltojen länsirannikon aikataulun mukaisesti, joten sarjan brittifanit joutuvat valvomaan television ääressä lähes koko yön tai vastaavasti heräämään kukonlaulun aikaan. Jakson esittäminen alkaa nimittäin kello viideltä aamuyöllä. Yhdysvaltojen itärannikolla otetaan kuitenkin varaslähtö, sillä siellä jakso esitetään jo kolme tuntia aiemmin. Salaisuuksien paljastamisen jälkeen ne leviävät tuttuun tapaan kulovalkean tavoin varsinkin verkossa.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.