Kerroimme aiemmin tällä viikolla kuinka Boyzone-yhtyeestä aikoinaan tunnetuksi tullut poptähti Ronan Keating erosi vaimostaan Yvonnesta kahdentoista vuoden yhteiselon jälkeen. Nyt eron taustoja on vuotanut julkisuuteen.
Brittilehti The Sun kertoo tänään, että tämänkin eron takana oli uskottomuus. 36-vuotias Yvonne-vaimo oli nimittäin löytänyt laulajamiehensä salaisen kännykän, josta käsin Ronan Keating oli ollut yhteydessä toiseen naiseen puheluin ja tekstiviestein. Puhelimen sisältäneet tekstiviestit paljastivat vaimolle, että hänen aviomiehellään oli suhde tanssijattaren kanssa.
Lehden mukaan vaimo löysi tuntemattoman kännykän miehensä laukusta. Siinä ei ollut lainkaan suojakoodia, joten vaimo pääsi tutkimaan puhelimen sisältöä. Kuumien tekstiviestien toinen osapuoli oli häntä kymmenen vuotta nuorempi tanssija Francine Cornell, jonka suhteesta Keatingiin huhuttiin jo aiemmin. Puhelimen löydyttyä 33-vuotias Ronan myönsi uskottomuutensa. Tämän jälkeen vaimo heitti miehensä ulos yhteisestä kodista ja ilmoitti hakevansa avioeroa. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.