Antti Tuisku joulukiertueelle

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Antti Tuisku päättää yli puolitoistavuotta kestäneen kiertueensa marras-joulukuun vaihteessa kahdeksaan joulukonserttiin ympäri Suomea. Turneen viimeinen keikka nähdään Antin kotikaupungissa Rovaniemellä 5. joulukuuta. Sen jälkeen Tuisku vetäytyy hetkeksi keikkatauolle.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Rovaniemen lisäksi Tuiskun jouluinen konserttikiertue pysähtyy 26.11. Lahdessa, 29.11. Kuopiossa, 30.11. Seinäjoella, 1.12. Porissa, 2.12. Helsingissä, 3.12. Tampereella ja 4.12. Kuusamossa.

Antin ohjelmatoimiston mukaan konserteissa on tiedossa mm. vauhdikas osuus jossa nähdään ja kuullaan kaikki parhaat palat hiteistä ja menneistä kiertueista, sekä hieman rauhallisempi Minun Jouluni -albumin osio.

– Olen pystynyt purkamaan tunteitani tälle levylle ihan eri tavalla kuin koskaan ennen ja luulen, että itselle tärkeät cover- biisit, joulun tunnelma ja uudet kappaleet ovat saanet työprosessin aikana minussa ennen näkemättömiä ja kokemattomia tunteita aikaan, Antti kertoo nettipäiväkirjassaan.

Iltalehti uutisoi taannoin hieman kyseenalaisesti, että Antti olisi jättämässä Suomen. Uutinen huolestutti fanit ja täytti keskustelupalstat. Tosiasiassa Antti ”jättää Suomen” vain lomansa ajaksi ja tauon tarkoitus on akkujen lataamisen lisäksi uuden luominen. Maaliskuulle sovitun hiihtokeskus- ja hallikiertueen hän hoitaa normaalisti.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.