Hotelli vuokraa kultakaloja yksinäisille vieraille

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Hotellissa itsekseen yöpyminen voi olla yksinäistä puuhaa, varsinkin jos sattuu olemaan vieraassa kaupungissa. Belgialainen hotelli tarjoaa kuitenkin vierailleen erikoista apua yksinäisyyteen.

Twitter-käyttäjä Michelle Cooke kertoi ystävänsä yöpyneen Belgian Charleoi-hotellissa. Vastaanotolla naiselle oli tarjottu vuokralle kultakalaa, mikäli hän tuntisi olonsa yksinäiseksi. Kalan vuokraaminen maksoi 3.5 euroa yöltä.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Hotellin omistaja David Dillen kertoo The Independent -lehdelle kalavuokrauksen alkaneen jo vuosia sitten. Hänen mukaansa palvelu on ollut suosittu vieraiden keskuudessa.

– On hauskaa nähdä kuinka ihmiset reagoivat. He hymyilevät ja ottavat kuvia sosiaaliseen mediaan. Vuokraamme viikottain muutaman kalan, Dillen paljastaa.

Kultakalamaljakon pieni koko on herättänyt huolta some-käyttäjien keskuudessa. Hotellin omistaja kuitenkin vakuuttaa, että kaloista pidetään hotellissa hyvää huolta.

– Kalat ovat olleet keskuudessamme yli neljän vuoden ajan. Jos niistä ei pidettäisi huolta, olisivat ne kuolleet jo vuosia sitten, mies kertoo.

 

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.