Pikkupoika osui kuulapyssyllä lasioveen – seuraukset saivat pojan pakkaamaan laukkunsa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Isoveli Harold Hilton on kuvannut puhelimellaan surkuhupaisan videon, jossa nähdään mitä tapahtuu kun hänen pikkuveljensä Rome on vahingossa särkenyt talon lasioven. Rome oli osunut lasioveen kuulapyssyllä, minkä vuoksi koko lasiovi oli särkynyt.

Poika oli ollut niin kauhuissaan hänen äitinsä reaktiosta, että hän oli päättänyt itse soittaa äidilleen töihin ja tunnustaa tekonsa. Poika kertoi tapahtuman olleen vahinko, mutta sai silti kuulla kunniansa äidiltä puhelimitse. Keskustelun jälkeen Rome yritti alkaa siivoamaan kuistia ja päätti lakaista suuren lasinsirukasan kukkapenkkiin.

Isoveli on seurannut pikkuveljen toimia huvittuneena ja kuvannut häntä videolle. Lopulta Rome kertoo Haroldille, että ei enää kestä tätä, minkä vuoksi hän on päättänyt muuttaa kotoa pois. Rome huutaa dramaattisesti veljelleen, että hän ei enää ikinä palaa kotiin. Poika kävelee pois päin pienen matkalaukkunsa kanssa isoveljen pyytäessä häntä kääntymään takaisin.

https://www.facebook.com/uniladmag/videos/4126721494017545/