Eri puolilla maailmaa on viime viikkoina kärvistelty hyytävien pakkasten ja muiden äärimmäisten sääilmiöiden keskellä, mutta Jupiterissa myrskyt ovat omaa luokkaansa. Tämä ilmenee NASAn tuoreesta kuvasta.
Juno-luotain on kuvannut Jupiterin Pohjois- ja Etelänavalla esiintyviä sykloneita. Nopeasti katsottuna uunissa lämpeävää pizzaa muistuttavassa komposiittikuvassa nähdään suurikokoinen sykloni ja kahdeksan sitä ympäröivää pienempää myrskyä.
Myrskyt vastaavat kategorian 5 hurrikaania, ja tuulet voivat puhaltaa niissä jopa lähes sata metriä sekunnissa. Syklonit ovat tuhansien kilometrien kokoisia.
– Jokainen Jupiterin pohjoisnavan sykloneista on lähes yhtä leveä kuin Italian Napolin ja New Yorkin etäisyys. Etelänavan myrskyt ovat vielä suurempia, INAF-tutkimuslaitoksen Alberto Adriani kuvailee tiedotteessa.


Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Jupiter, NASA tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.