Matkaoppaat-sarjan Terhi Alanya mallikuvassa vuonna 1990: ”No nyt!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Televisiokatsojat saivat muutama vuosi sitten seurata televisiosta Matkaoppaat-ohjelmasarjassa miten suomalaiset matkaoppaat pärjäsivät esimerkiksi Turkissa. Eräs ohjelman tähdistä oli Alanyassa jo pitkään asunut Terhi Alanya, jonka Stara haastatteli Turkissa.

Nyt Alanya on julkaissut sosiaalisessa mediassa upean poseerauksensa vuodelta 1990. 28 vuoden takaisessa valokuvassa Terhi poseeraa kameralle uimapuvussa.

https://www.instagram.com/p/Bf5_OMggoMx/

Terhi Alanya paljasti aikoinaan Staralle olleensa skeptinen sittemmin suosituksi nousseen realitysarjan toisen tuotantokauden suhteen.

– Mä lähdin siihen toiseen kauteen aika nihkeenä, koska mä ajattelin silloin, että miksi täytyisi tehdä kakkoskausi samasta paikasta. Mä en kuitenkaan haluaisi ohjelman toistavan itseään, mutta palaute asiakkailta oli sellaista, että jotain oli jäänyt kesken ja että he halusivat nähdä lisää. Ne lähtivät Bulgariaan kolmanneksi kaudeksi, mutta tulivat neljänneksi kaudeksi takaisin Alanyaan. Ehkä Matkaoppaat-ohjelma jollain tavalla leimautui Alanyaan.

Realitysarjan vaikutukset näkyivät Terhi Alanyan elämässä myös työn ulkopuolella.

– Kyllä se näkyy toimistolla vain positiivisena. Ihmiset tulevat toimistolle, koska he haluavat nähdä tutut naamat. Se on hienoa, koska sen takia me ollaan täällä. Jos asiakkaat eivät tule meidän luoksemme, emmekä me löydä heitä, niin mikä meidän roolimme sitten on? Ohjelma on kasvattanut sitä, että asiakkaat lähestyvät enemmän oppaita, ja se on positiivista. Ensimmäisen kauden jälkeen Turkin myynti nousi Suomessa 22 prosenttia. Ei vaan Deturilla, vaan kaikilla. Jos joku matkusti Turkkiin ohjelman takia, niin silloin tavoite saavutettiin.