Haastattelussa Terhi Alanya

Haastattelut · Stara.fi

Turkki on lukeutunut jo vuosikymmenten ajan suomalaisturistien suosikkikohteisiin, sillä monipuolinen maa tarjoaa nähtävää ja koettavaa moniin tarpeisiin. Televisiokatsojat ovat saaneet seurata suomalaisten matkaoppaiden työtä Turkissa jo muutaman vuoden ajan Nelosen Matkaoppaat-sarjassa, jonka neljäs tuotantokausi alkoi syyskuun lopussa.

Stara käväisi Turkissa tapaamassa ohjelmasta tuttua Terhi Alanyaa. Vuosia Alanyassa asunut matkaopas tuntee kohteen ja ympäristön kuin omat taskunsa. Terhi paljasti omat suosituksensa Alanyan lomareissun pakollisiksi nähtävyyksiksi.

– Basaarit, Punaisen torin taakse jäävä alue, Alanyan linnoitus, hamami ja Damlatasin tippukiviluola. Turistien tulisi tutustua myös lähistöllä oleviin kyliin, isoon tippukiviluolaan ja Sapaderen kanjoniin. Me tehdään kanjoniin esimerkiksi sellaista kolmen tunnin pikaretkeä, johon kuuluvat vain meno-paluu -kuljetukset ja pieni välipala.

Kuva: Jussi Eerola
Kuva: Jussi Eerola

”Täällä kannattaa panostaa itseensä”

– Kerromme asiakkaille, että jos he tulevat tänne bailulomalle, niin he voivat ottaa vaikka kaljapullon mukaan ja vähän hutikassakin ymmärtää, että se on tosi hieno. Siellä voi ottaa ne valokuvat, joita näyttää äidille. Jos ei muuta tee, niin ainakin sinne kannattaa mennä.

Lisäksi Terhi suosittelee suomalaisia käyttämään rohkeasti alueen kauneusalan palveluita, vaikka suomalaiset eivät ole sellaiseen tottuneet.

– Kaikki tällaiset itsensä hoitamis- ja hemmottelupalvelut ovat täällä älyttömän korkeatasoisia ja halpoja. Suomalaiset ovat usein sitä mieltä, että Suomessa on kaikki parasta, mutta täällä on kaikki mahdolliset kauneudenhoitot, hiustenhoidot, hieronnat ja miesten parranajot. Täällä kannattaa panostaa itseensä, koska siihen ei ole välttämättä varaa Suomessa. Lomalla kannattaisi panostaa itseensä ja täällä turhamaisuus on vähän niin kuin suositeltavaa.

– Kuinka moni suomalainen nainen on tehnyt pedikyyrin ja hoidattanut varpaansa kuntoon? Sen pitäisi olla lakisääteistä. Turkkilaisessa parturissa hierotaan niskat. Täällä kun on mikä tahansa pienikin meno, niin sä käyt kampaajan ja meikkaajan kautta, koska täällä kampauksen tekeminen maksaa viisi euroa. Naisten pitää katsoa itseään ja miesten käydä hieronnoissa. Suomalaiset on liian vaatimattomia, vaikka vaatimattomuus kaunistaa.

Nuorten bileturistien suosima Alanya lukeutuu kohteisiin, joissa sattuu ja tapahtuu keskimääräistä enemmän. Alkoholin liiallinen ja veden liian vähäinen nauttiminen ovat turistien yleisimmät virheet, mutta moni unohtaa myös esimerkiksi aurinkorasvan käytön.

– Täällä on tosi kuuma varsinkin keskikesällä. Kun on liian kuuma, turistit polttavat itsensä ja ovat sitten jopa sairaalakunnossa. Esimerkiksi jalkapohjassa voi olla sellainen jalan kokoinen vesikello. Itsensä polttaminen tosi pahasti ei ole kivaa. Sit tulevat tietysti ne, jotka saavat auringonpistoksia ja oksentavat. Nestehukka on kaikkein yleisin ongelma. Kun joku haluaa kovasti ruskettua, niin silloin täytyy kuitenkin suojata itsensä auringolta.

– Veden juominen on myös todella tärkeää. Perusongelma on tietysti viinan kanssa. Mä olen aina sanonut, että jos joku haluaa vetää oikein kauheat kännit, niin vetäisi ne edes luotettavassa seurassa. Sitä voisi esimerkiksi sopia kavereiden kanssa, että ”Mä en vedä tänään niitä perseitä, mutta vetäkää te”. Silloin olisi edes jollain tolkku päässä, koska ilman tolkkua sattuu kaikkea mahdollista. Kaikki, mitä täällä oikeasti tapahtuu, niin ne ovat kaikki kännissä.

Matkaoppaan työ on monin tavoin antoisaa, sillä varsinkin työssä saatavat kokemukset ovat hyvin monipuolisia. Painajaismaisten tilanteiden vastapainona työ on parhaimmillaan erittäin palkitsevaa. Terhi Alanya kertoi uransa kohokohdat molemmista päistä, mutta enemmän oli luonnollisesti hienoja kokemuksia.

– Niitä on niin paljon, eihän tätä muuten jaksaisi. Tässä työssä on parasta se, että missään muussa työssä ei saa niin paljon palautetta. Suomessa on se ongelma, että kukaan ei saa palautetta työstään. Itse en anna tarpeeksi palautetta oppaille, ja tiedän sen itsekin. Meillä palaute tulee yleensä asiakkaalta. Asiakkaan ei tarvitse sanoa, että olet hyvä opas. Eihän sitä muuta tarvitse, kun että koko ryhmä halaa retkeltä palattuaan opasta. Silloin on tehnyt ihmisten lomaviikon onnistuneeksi. Meillä lähtee 22 konetta viikossa, ja kun niistä ihmisistä 99 prosenttia hymyilee, niin eihän sitä muuta tarvitse.

terhialanya

Taannoinen tuhkapilvi-kaaos aiheutti harmaita hiuksia myös matkaoppaille.

– Meille jäi tänne 6.000 ihmistä jumiin ja se oli hirveetä stressiä, kun kolmeen päivään ei nukuttu. Osa oli sellaisia, joilla oli nuoria lapsia kotona, eikä niiden luokse päässyt. Sit oli maanviljelijöitä, joilla oli lehmiä navetassa. Osa lähti busseilla ja sehän oli ihan hirveetä. Ajattele, että kun karjakuljetukset Euroopan läpi on kielletty, niin lähde siinä nyt ihmisiä viemään busseilla. Sit kun ne oli matkalla jossain Bulgariassa, niin meillä lähti täältä jo koneet. Lopulta he kaikki pääsivät kotiin.

Lomamatkoilla on esillä koko ihmiselämän kirjo, ja siten lomareissuilla joskus myös menehtyy ihmisiä. Pahimmaksi kokemuksekseen Terhi kertoi tilanteen, jossa hän joutui tunnistamaan joukon nuoria suomalaisia, jotka olivat kaikki kuolleet samassa auto-onnettomuudessa. Aina kuolemaan ei kuitenkaan liity suurta tragediaa.

– Yksi tämmöinen kaunis kuolema oli sellainen, että vanha pariskunta oli täällä lomalla ja he olivat juuri syöneet illallisen. Mies oli tosi vanha. Olisikohan jopa yli 85-vuotias. Sitten ne menivät illalla nukkumaan ja se mies kuoli yöllä nukkuessaan. Ajattele nyt, että olet ollut vaimosi kanssa naimisissa yli 60 vuotta ja sitten olet sen kanssa lomalla ja syöt ihanan illallisen ja juot viiniä. Sitten kuolet kun sä nukut. Voisiko oikeastaan olla parempaa?

Kuva: Jussi Eerola
Kuva: Jussi Eerola

”Turkin myynti nousi Suomessa 22 prosenttia”

Eräs matkaoppaan työn kohokohdista on saada asiakkailta tuliaisia. Nykyisin lomakohteen kulmakaupasta voi ostaa vaikkapa Batteryä ja Lonkeroa, mutta 10 vuotta sitten tilanne oli aivan toinen. Siitä huolimatta turistit tuovat matkaoppaille yhä edelleen mukavia tuliaisia Suomesta. Yleensä tuomisina on makkaraa, salmiakkia, ruisleipää ja Fazerin suklaata, mutta todellisia yllätyksiäkin on tullut.

– Kaksi kiloa makkaraa, keitettyjä munia ja Johanna Tukiaisen kirja, Terhi paljasti.

Matkaoppaat ovat turistien kanssa tekemisissä joskus melko paljon, jolloin matkailija voi alkaa osoittaa merkkejä kiinnostuksesta lähempään kanssakäymiseen. Turisteilta tulee joskus hyvinkin suoria ehdotuksia kauniille nuorille matkaoppaille.

– No, ei mulle, mä olen vanha kurppa. Ehkä mä en ole sen tyyppinen, että mua lähestyttäisiin siinä mielessä. Mutta kun meillä on turisteille hätäpuhelin, niin siihen soittanut joskus kysyy, että kuka opas on puhelimessa. Että ”Ootko sä se blondi?”. Tällaista on totta kai.

– Meidän oppaammehan ovat nättejä ja nuoria. Siis ne ketkä on nättejä ja nuoria. Loput ovat vanhoja kurppia, kuten sanoin. Periaatteessa tuollainen ei siis toimi. Jos joku asia menee pieleen, niin mä en halua ryhtyä puuttumaan näihin juttuihin, mutta totta kai jotkut lähestyvät oppaita.

Matkaoppaat-sarjan uudet jaksot alkoivat siis äskettäin Nelosella. Haastattelussa Terhi paljasti Staralle olleensa skeptinen realitysarjan toisen tuotantokauden suhteen.

– Mä lähdin siihen toiseen kauteen aika nihkeenä, koska mä ajattelin silloin, että miksi täytyisi tehdä kakkoskausi samasta paikasta. Mä en kuitenkaan haluaisi ohjelman toistavan itseään, mutta palaute asiakkailta oli sellaista, että jotain oli jäänyt kesken ja että he halusivat nähdä lisää. Ne lähtivät Bulgariaan kolmanneksi kaudeksi, mutta tulivat neljänneksi kaudeksi takaisin Alanyaan. Ehkä Matkaoppaat-ohjelma jollain tavalla leimautui Alanyaan.

Kuva: Nelonen
Kuva: Nelonen

Suosituksi nousseen realitysarjan vaikutukset näkyvät Terhi Alanyan elämässä myös työn ulkopuolella.

– Kyllä se näkyy toimistolla vain positiivisena. Ihmiset tulevat toimistolle, koska he haluavat nähdä tutut naamat. Se on hienoa, koska sen takia me ollaan täällä. Jos asiakkaat eivät tule meidän luoksemme, emmekä me löydä heitä, niin mikä meidän roolimme sitten on? Ohjelma on kasvattanut sitä, että asiakkaat lähestyvät enemmän oppaita, ja se on positiivista. Ensimmäisen kauden jälkeen Turkin myynti nousi Suomessa 22 prosenttia. Ei vaan Deturilla, vaan kaikilla. Jos joku matkusti Turkkiin ohjelman takia, niin silloin tavoite saavutettiin.

– Minulla oli hirveät ennakkoluulot, kun tulin ensimmäisen kerran tänne vahingossa. Mä sanoin kaverille, että varaa äkkilähtö mihin tahansa muualle kuin Turkkiin. Minulla oli samat ennakkoluulot kuin ihmisillä on nyt. Jos joku on tajunnut, et tämä onkin ihan jees paikka eikä vain kebabbia, niin tässä on saavutettu se mitä haettiin, Terhi totesi.

Jussi Eerola

Jocka Träskbäck