Big Brother -talossa on tällä viikolla ollut keskimääräistä negatiivisempi tunnelma, kun asukkaat ovat ottaneet yhteen aikaisempaa useammin ja rajummin. Esimerkiksi BB-Satu on ollut toistuvasti sanaharkassa Marikan ja Ninon kanssa.
Viime yönä BB-Hannu ja BB-Marika kävivät syvällisiä keskusteluja talon pihamaalla olevan Pöntön kanssa. Juttutuokio keskeytyi kuitenkin hetkeksi BB-Sadun ja BB-Elisabetin takia, jotka vakoilivat pihan toimintaa lasiovien takana. Junavuoro jatkui kuitenkin moitteetta, ja juna toi vahtijoille iltahömpsyt.
Hömpsyistä piristyneenä Marika halusi kuulla itsestään palautetta Pöntöltä. Pönttö avautuikin mielellään ja kertoi Marikan olevan aika räpätäti.
– Pidätte sitten turpanne kiinni näistä hommista, ja pidä tuo punatulkku kurissa, linnunpönttö ohjeisti Hannua.
Juna kuljetti vahtijoille yhteensä neljä kierrosta shottilaseja, ja hömpsyt otettiin kiitoksella vastaan. Ksenia astui vahtivuoroon Marikan ja Hannun jäädessä naisen seuraksi.