Hollantilainen KLM-lentoyhtiö on esitellyt tuoretta lentokonekonseptiaan, joka voisi olla ulkonäkönsä puolesta suoraan scifi-elokuvasta. Kyseessä on V-kirjaimen muotoinen uuden ajan lentokone.
Flying-V -konetta kuvaillaan tavanomaisia lentokonemalleja polttoainetehokkaammaksi. CNN-uutissivuston mukaan sen kerrotaan käyttävän 20 prosenttia vähemmän polttoainetta kuin saman verran matkustajia vetävä Airbus A350-900.
V:n muotoisen aluksen siivissä on tilaa matkustajille, ruumalle ja polttoainetankeille. 65 metriä leveän koneen muodon inspiraationa toimi Gibsonin legendaarinen Flying V -kitaramalli, jollaista ovat soittaneet muun muassa Jimi Hendrix ja Eddie Van Halen.
Konetta suunnittelevat Berliinin teknisen yliopiston ja Hollannin Delftin yliopiston tutkijat. Kone on käyttövalmis todennäköisesti vuosien 2040-2050 välillä.


Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten KLM, lentokone tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.