Brittiläinen LVI-asentaja James Anderson nousi taannoin otsikoihin avokätisyytensä ansiosta. Hän on tehnyt putkitöitä vanhuksille ja sairaille ilmaiseksi. Viraalina levinneessä kuvassa nähdään ruudunkaappaus, jossa Anderson laskutti 91-vuotiaalle naiselle tekemästään työstä nolla puntaa.
Mies on paljastanut ajautuneensa miltei konkurssiin avokätisyytensä ansiosta. Andersonin tekojen tultua julkisuuteen alkoivat ihmiset lahjoittaa hänelle rahaa. Niitä on Lancs Live -lehden mukaan kerääntynyt jo 80 000 punnan, eli yli 90 000 euron edestä.
LVI-asentaja suunnittelee käyttävänsä rahat paitsi kotiseutunsa Lancashiren asukkaiden auttamiseen, myös laajentaakseen toimia ympäri Iso-Britanniaa. Andersonn aikoo myös palkata yritykseensä uudelleen ne työntekijät, jotka hän joutui irtisanomaan talousvaikeuksien vuoksi.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Iso-Britannia, putkimies, raha tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.