Tanssin evoluutio – näin ihmiset ovat liikkuneet tanssilattialla 100 vuoden aikana

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Musiikki muuttuu aina vuosien saatossa ja kuvastaa kutakin aikaa hyvin vahvasti. Trendit näkyvät ja kuuluvat musiikissa, jonka myötä myös tanssityylit muuttuvat. Nyt YouTube-videolla nähdään tanssityylien evoluutio vuodesta 1920 aina 2010-luvulle saakka.

Kaksi tanssijaa esittelevät videolla miten ihmiset ovat tanssineet 1900-luvun alkupuolella ja miten tanssiminen on muuttunut vuosien kuluessa. Tanssityylien lisäksi myös miesten pukeutuminen ja taustalla kuuluva musiikki kertovat aina kyseisestä vuosikymmenestä hyvin vahvasti.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Tällä hetkellä räppi ja urbaani musiikki ovat suuressa suosiossa, minkä vuoksi myös klubitanssi ja twerkkaaminen ovat pinnalla. Tällä hetkellä monet musiikkivideot, sosiaalinen media sekä TikTok-sovellus ovat saaneet aikaan myös sen, että moni keksii lyhyitä ja yksinkertaisia koreografioita kappaleisiin.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.