R. Kellylle jälleen uusia syytteitä: ”Tartutti sukupuolitaudin alaikäiselle”

Poptähti R. Kellyä on syytetty vuosien aikana lukuisista seksuaalirikoksista, kuten alaikäiseen sekaantumisesta, ihmiskaupasta ja lapsipornosta. Nyt häntä on kohdannut kaksi uutta syytettä.

------

Toisessa syytteessä R. Kellyn kerrotaan harrastaneen seksiä alaikäisen tytön kanssa vuonna 2015. Uhrin kerrotaan saaneen tähdeltä herpeksen seksin yhteydessä. Toisen uhrin kerrotaan olleen 19-vuotias hänen harrastaessaan seksiä Kellyn kanssa vuonna 2017. Uhrin mukaan tähti tartutti myös hänelle herpeksen, vaikka tiesi sairastavansa tautia.

R. Kellyä syytetään TMZ-sivuston mukaan myös alaikäisen kiristyksestä ja alaikäisen toimittamisesta osavaltioiden rajojen yli. R. Kellyyn kohdistuvien syytteiden määrä on nyt New Yorkissa yhdeksän ja Illinoisin osavaltiossa 13.