Kylie Minoguen uusi aluevaltaus – suunnittelee omaa viiniä

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Laulaja Kylie Minogue on tehnyt todella pitkän uran musiikin parissa. Viime aikoina nainen on kuitenkin ollut enemmän median valokeilassa parisuhteidensa vuoksi. Nyt Minogue suunnittelee uutta aluevaltausta ja haluaa lanseerata oman viininsä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Kylie Minogue on musiikkinsa lisäksi kokeillut rahkeitaan jo useampaan otteeseen erilaisissa bisnesseikkailuissa. 51-vuotias australialainen laulaja on kehitellyt muun muassa oman hajuveden, suunnitellut vaatteita ja julkaissut myös oman petivaatesarjan. Nyt hän on alkanut suunnittelemaan omaa viiniään ja ollut Daily Mail -sivuston mukaan yhteydessä jo useampaan eri viinitilaan.

Kylie Minoguen tavoitteena on luoda viini, joka maistuisi etenkin hänen hieman varttuneemmille faneilleen. Minoguen tavoitteena on lanseerata oma viinisarja. Nainen toivoo, että hänen tuotteensa pääsisivät kauppojen hyllyille ja ihmisten saataville vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.