Bruce Willis edelleen Demi Mooren luona – nykyinen vaimo ja lapset odottavat kotona

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijät Demi Moore ja Bruce Willis olivat toistensa kanssa naimisissa 13 vuotta. Heidän liittonsa aikana pariskunta sai myös kolme lasta, Rumerin, Tallulahin ja Scoutin. Perhe on nähty viime viikkojen aikana yhdessä kun Bruce Willis on eristäytynyt aikuisten lastensa ja ex-vaimonsa kanssa.

Koronavirus on saattanut Demi Mooren ja Bruce Willisin jälleen ainakin väliaikaisesti saman katon alle lastensa kanssa. Perhe on halunnut harjoittaa sosiaalista eristäytymistä yhdessä ja he ovatkin julkaisseet useita kuvia yhteisistä hetkistään myös sosiaalisessa mediassa. Moni kuitenkin ihmettelee, minkä vuoksi mies ei mene takaisin kotiinsa nykyisen vaimonsa ja lastensa luo.

65-vuotias Bruce Willis on tällä hetkellä naimisissa 41-vuotiaan Emma Hemingin kanssa. Pariskunta meni naimisiin vuonna 2009 ja heillä on kaksi lasta. Daily Mail -sivuston mukaan Emma Heming viettää tällä hetkellä yksin päivänsä pariskunnan kahdeksanvuotiaan Mabelin ja viisivuotiaan Evelynin kanssa. Fanit ovatkin alkaneet kritisoimaan tähteä sosiaalisessa mediassa siitä, että hän ei ole nykyisen vaimonsa ja pienten lastensa luona.

https://www.instagram.com/p/B-7o4leHm5L/

https://www.instagram.com/p/B-r5aRlngVw/