Toukokuun ajan netissä suoraa lähetystä esittänyt Norppalive on päättynyt tältä vuodelta. WWF:n julkaisema livekamera keräsi yhteensä 1,2 miljoonaa katselukertaa. Aiempien vuosien tähtihylje, eli Pullervo, ei kuitenkaan esittäytynyt faneilleen.
– Norppaliven kuvaamalle kivelle kapusi kävi tänä keväänä kaikkiaan kolme eri saimaannorppaa. Lähetyksessä aiempina keväinä viihtynyt Pullervo ei esittäytynyt katsojille. Suomen tunnetuimmalla saimaannorpalla on kuitenkin kaikki hyvin: Itä-Suomen yliopiston norppatutkijat onnistuivat kuvaamaan Pullervon toukokuussa toisessa paikassa Saimaalla, WWF:n tiimistä kerrotaan.
Norppalivessä todistettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kahden saimaannorpan välienselvittely. Norppalive on osa WWF:n laajempaa Luontolive-sivustoa, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa ahman, kyyn, metsälintujen, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää. WWF avaa tänä kesänä vielä ainakin yhden ennennäkemättömän kameran.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten norppa tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.