SpaceX Dragon laukaistiin avaruusasemalle – Star Wars -fanit huomasivat hauskan yksityiskohdan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

SpaceX-yrityksen Crew Dragon -alus laukaistiin sunnuntaina kohti Kansainvälistä avaruusasemaa, mukanaan neljä astronauttia. Kyseessä on ensimmäinen kaupallisen yrityksen yhdessä NASAn kanssa toteuttama miehitetty lento avaruusasemalle.

Matka tulee kestämään Crew Dragon -alukselta noin 27 tuntia. Aluksen on määrä saavuttaa Kansainvälinen avaruusasema maanantain ja tiistain välisenä yönä. Crew Dragonin lähtö viivästyi muun muassa huonojen sääolosuhteiden vuoksi.

Aluksen lentoa on päästy seuraamaan videolähetyksen välityksellä internetissä. Star Wars -fanit huomasivat aluksessa hauskan yksityiskohdan. Astronauttien mukana oli nimittäin Disney+ -palvelun The Mandalorian -sarjasta tuttua vauva-Yodaa esittävä pehmolelu.

Kyseessä on ensimmäinen kerta yhdeksään vuoteen, kun Kansainväliselle avaruusasemalle matkustetaan muulla aluksella kuin Venäjän avaruushallinto Roskosmosin Sojuzilla. Astronautit ja vauva-Yoda tulevat viettämään Kansainvälisellä avaruuasemalla seuraavat kuusi kuukautta.