Nyt, kun ihmisiä suositellaan välttelemään lentomatkustamista, kannattaa hyödyntää lähialueiden matkailuparatiiseja. Avuksi ideointiin voi ottaa esimerkiksi Kati Kelolan uunituoreen matkaoppaan Vaihtuvia maisemia – 100 ideaa maata pitkin matkailuun.
Suomalaiset tuntevat Virosta Tallinnan, Pärnun ja Saaremaan. Hieman vähemmälle huomiolle on jäänyt Itä-Virossa sijaitseva kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu. Siellä kohtasivat aikoinaan myös venäläiset aristokraatit.
Kelola suosittelee etenkin roadtripiä alueelle siten, että kulkee Tallinnasta Viron pohjoisrannikkoa pitkin Viron pisimmälle hiekkarannalle Narva-Jõesuuhun. Sieltä voi kulkea Kauksin rannan kautta Peipsijärvelle. Sipulitien reittiä pitkin pääsee lopulta pikkukaupunkien kautta ”Viron Porvooseen”, eli Viljandiin.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten matkailuauto, uimaranta, Viro tai laajemmin samasta aihealueesta Matkailu -osioistamme.