Lasten ja nuorten huumeiden käyttö lisääntynyt – huolestuttavat tilastot etenkin nuorten tyttöjen keskuudessa

Uutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Poliisihallitus on huolestunut suomalaisten lisääntyneestä huumeiden käytöstä, sillä huumausaineisiin liittyvä rikollisuus on kasvanut viime vuosina voimakkaasti. Lasten ja nuorten käytön lisääntyminen on vakava ilmiö ja aiheuttaa eniten huolta viranomaisissa.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

– Tilastojen valossa huumausaineiden käyttö on lisääntynyt kaikissa ikäryhmissä, myös lasten ja nuorten keskuudessa. Viime vuonna kasvoi erityisesti nuorten tyttöjen huumeiden käyttö, ylikomisario Kari Siivo Poliisihallituksesta sanoo.

Huumeiden käyttö vaikuttaa aivojen toimintaan ja kehittymiseen. Nuoren huumausaineen käyttö tai kokeilu tapahtuu usein ymmärtämättömyyttään.

– Täytyy muistaa, että sillä voi kuitenkin olla kauaskantoisia seurauksia tulevaisuuteen. Esimerkiksi työtä hakiessa työnantajat lähes aina teettävät huumausaineseulan ja tekevät perusmuotoisen henkilöturvallisuusselvityksen. Huumausaineen käyttörikoksesta tuleva merkintä säilyy poliisin rekistereissä noin viisi vuotta, Kari Siivo kertoo.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin tästä aihealueesta Uutiset -osioistamme.