Nainen heräsi murtovarkaan tuijotukseen: ”Anteeksi, väärä koti”

Uutiset Toimittaja:

Yksi monien ihmisten suurista pelon aiheista on oman kotirauhan rikkoontuminen tuntemattoman henkilön toimesta. Eräälle Skotlannissa asuvalle äidille kävi juuri näin. 26-vuotias Sophia-Louise Crawford kertoo heränneensä karmivaan tilanteeseen murtovarkaan tuijottaessa häntä kotonaan.

Dunferlinessä asuva Sophia-Louise Crawford kertoo heränneensä viideltä aamuyöstä tuntemattoman miehen seistessä hänen sänkynsä vieressä. Kahden lapsen äiti oli alkanut huutamaan tajuttuaan mistä oli kyse, jolloin murtovaras oli sanonut ”anteeksi, väärä koti” ja poistunut paikalta. Tunkeutuja pakeni alakertaan Sophien huutoon heränneen aviomiehen yrittäessä jahdata häntä.

Tapauksesta järkyttynyt Sophia kertoo Daily Record -lehdelle luulleensa ensin kyseessä olleen humalainen mies, joka oli vain vahingossa eksynyt väärään kotiin. Tunkeutuja oli kuitenkin vienyt mukanaan perheen lasten Xboxin, iPadin ja muita esineitä. 20-30 -vuotiaaksi kuvailtua murtovarasta ei ole toistaiseksi saatu kiinni.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.